Nopea mieli syö hitaan ruumiin

Suomalaista sisua taotaan auroiksi. Kuva Annikinkadun ulkomuseosta.

VAIKKA vielä onkin neljä yötä lauantaihin 4.6, voin saman tien kirjoittaa raporttini Tukholman maratonista. Mitäpä tässä todellisuutta odottamaan, kun mielikuvituksessa on vara parempi. Nopea mieli syö hitaan ruumiin.

"Suomi -pohjalaisen painin, keihäänheiton ja paperityön luvattu maa- jäi taakseni perjantaina 3.6. Astuin laivaan, joka vei minut Tukholmaan. Osallistuin lauantaina 4.6. vuosittaiseen suurehkoon maratontapahtumaan.

Menestyin loistavasti. Loppuaikani oli 2:56:40. Puolimaratonin aika oli 1:27. Viimeisellä juottoasemalla söin suolakurkkua ja ajattelin, että pian pääsee saunaan. Sitten huomasin, että ei täällä taida kunnon saunaa olla.

Saunan puute ei kuitenkaan harmittanut, sillä kuluneen vuoden aikana olen takonut perussuomalaisen, jääräpäisen sisuni ystävälliseksi buddhalais-ruotsalaiseksi auraksi, joka valaisee polkuni kaikkialla minne menen. Niin kävi nytkin.

Nyt on hyvä olla."

Hitå Runt alias före Stockholm. Hitå Hölkkä eli Tukholman esinäytös

• 22.5 Hitå Runt, minst 12,5 km, tiden: vet inte
• 22.5 Hitå Hölkkä, vähintään 12,5 km, aika: en tiedä

KESÄN lämpö, meren läheisyys, ruotsin kieli ja sinikeltainen nauha mitalissa. Vaimeita, mutta selvästi erottuvia "Heja Heja"- huutoja. Musta mies Keniasta voittaa.

Kun Hitå Runt kerrotaan noin sadalla tuhannella päästään Tukholman maratonin tunnelmiin. Tämä vähintään 12,5 km:n juoksu Sipoossa kauniina sunnuntai-iltapäivänä käy siis hyvästä esinäytöksestä till Stockholm 4.6.

Reitti on mukavan mäkinen ja vaihteleva, kenties raskaskin. Aurinko paistaa, hiki virtaa. Viiden kilometrin kohdalla väliaika on tasan 20 minuuttia. Loppu ei mene ainakaan hitaammin, siitä olen varma. Syntyy jopa jonkinlainen tävling ensin edellä(ni) ja sitten jäljessä(ni) juosseen kanssa. Onneksi siinä käy juuri tuossa järjestyksessä.

Varsin monet maalissa ovat sitä mieltä, että reitti on pitempi kuin ilmoitettu 12,5 km. No, joka tapauksessa 12 km:n kohdasta, joka on merkitty, on taatusti lähes kilometri maaliin... Sitä en tietenkään voi tietää, millä kohtaa 12 km:n merkki on.

Omaan kelloon piirtyy eri aika kuin manuaalisin tiedonkäsittelyoperaatioin (eli lyijykynällä ynnäillen) papereihin merkitty aika. Hävitän ajan omasta kellosta vahingossa, joten en sitä enää tiedä. Tukholmaa ajatellen neljä minuuttia kilometri tarkoittaa maratonia alle 2:50. Tiedän, että matka on vähän pitempi kuin Hitåssa, mutta toisaalta heja hejan huutajia on ne satatuhatta enemmän...

Kilpasarjojen osallistujat saavat Hitån palkintojenjaossa purkillisen Rela -mehua, jokainen. Kiitos paljon. Tack så mycket.

• [Tukholman maraton]

Veikkolan ja Helsingin energiat

• 15.5 Lamminjärven ympärijuoksu [Veikkolan Veikot], 4,6 km, 18:32
• 14.5 [Helsinki City Run], puolimaraton, 1:33:47

JOS pitää valita kuuman, punaisen mehun ja jääkylmän veden välillä, niin valintani kohdistuu, tietysti, punaiseen mehuun. Tällä perusteella Lamminjärven ympärijuoksu on tuhannella parempi tapahtuma kuin Helsinki City Run.

Lamminjärven ympärijuoksun järjestää Veikkolan Veikot. Kiitos kaikesta, VeVe! HCR:n järjestäjää en muista. Olisiko Helsingin Energia. Niin ainakin paidassa lukee :-.

Tapahtumien ero vastaa tuulimyllyn ja ydinvoimalan eroa. Tuulimylly tuottaa puhdasta, kaunista, ikuisesti uusiutuvaa sähköä. Sillä voi lämmittää punaista mehua juoksijoille, jotka sitä lenkkinsä jälkeen halulla ja hyvillä mielin nauttivat. Ydinvoimala sen sijaan tuottaa sähkön lisäksi jotain muutakin. Jätettä.

No, okei, on tietty hieman epäsuhtaista vertailla HCR:ää ja Lamminjärven ympärijuoksua. Tuskin on myöskään tapahtuman luonteen vika, että oma juoksu menee pipariksi. Ainakaan kokonaan. Ja sekin on tietysti oma vika, jos juottoasemalla haksahtaa ottamaan jääkylmää vettä (olihan siellä urheilujuomaakin).

HCR:lle lähden niin sanotusti testimielessä Tukholmaa varten. Heikosti menee. Ensin ei löydy rytmiä. Alun hidastelun jälkeen juoksen jonnekin kahdeksaan kilometriin lievästi ylivaihteella. Sen jälkeen vaihde siirtyy pykälää pienemmälle ja siitä edelleen kympin jälkeen vielä pienemmälle, jos mahdollista.

Jossain 14 km:n kohdalla Antti tukee selän taakse kuin haamu ja potkii, luullakseni tahallaan, kantapäilleni. Säilytän rauhallisuuteni. Kilometrin juoksemme yhdessä kuulumisia vaihdellen ja sitten Antti menee. Viimeisen puoli kilometriä juoksen huvikseni kirillä. Se onkin ainoa ns. onnistumisen kokemus tässä juoksussa. Muu on enemmän tai vähemmän jätekokemusta. Seuraavana päivänä Lamminjärven ympärijuoksu siivoaa mielen ja ruumiin.

Sunnuntaina 15.5 Veikkolassa viimeiset tulevat ensimmäisiksi, sananmukaisesti. Yleisö ja muut juoksijat odottavat maalialueella naisten 9,2 km:n hölkkäsarjan juoksijoita, viimeisiä maaliin tulijoita. Lopulta kaksi naista tulee rinnakkain maaliin ja kisa saadaan päätökseen. Kun palkintoja sitten jaetaan, nämä naiset voittavat kultaa ja hopeaa sarjassaan!

Itse juoksen 4,6 km. Tunnelma on riemuisa ja reippaan lenkin vauhdinpito onnistuu tönköistä jaloista huolimatta.

Palkintojenjako on yhtä juhlaa. Lähes kaikki juoksivat saavat muistomitalin lisäksi palkintomitalin. Luulisin, että enemmistö juoksijoista on lasten ja nuorten sarjalaisia. Tämä luo tiettyä vilpittömän energian virtausta, varsinkin palkintojen ja arvontapalkintojen jaon aikana.

Ja kas ... arpaonni suosii minua Veikkolassa. Sinikeltaisia, kauniita orvokkeja valtavassa ruskeassa ruukussa!