TOISSAVUONNA vaihdoin Vantaalla maratonin puolikkaaseen, kun jalkapohja oli kipeä. Juoksin puolikkaan ja kärsin sen jälkeen plantaris fascitiksen tyylisestä vaivasta kuukausia. Tänä vuonna satoi vettä, reisilihas jumettui ja jalkojen puutuminen & kramppailu pakottivat viimeisellä kierroksella kävelyyn. Vantaan maratonilla siis.
Vantaan maraton on loistava maraton. Innolla ja taidolla järjestetty, hyvin suunniteltu ja oivallisesti ajoitettu, vuoden kiertoa ajatellen. Rata on "nopea" eli tasainen ja kuitenkin vaihteleva ja luonnollinen, ei tekemällä tehty. Kisan primus motor Harri Mannermaa ehtii itse kaiken muun lisäksi vielä radan varteen hymyilemään ja hihkumaan rohkaisua. Todella hieno ja oikeasti ylevä juoksutapahtuma!
Ei ole järjestelyjen vika, jos oma oppi pitää hankkia kantapään ja reisilihaksen kautta.
Vantalla, reilu viikko sitten, noin kaksi ja puoli kierrosta olivat erittäin hyvää juoksua. Hyvältä tuntuvaa, irtonaista ja rytmikästä. Mielekästä ja keskittynyttä. Ajatusten häivyttäminenkin onnistui niin, että jonkun hetken kuljin kiinni hetken ytimessä ja luulen ... jopa hymyilin juostessani! (Monelle tämä voi olla tottumus, minulle vähän harvinaisempaa, tuo hymyily nimittäin).
Sitten, tietenkin ... äkkisyvää. Rankkasade ja lihasten älytön puutuminen, samaan aikaan. Neljännen kierroksen kävelyjen kautta kummiskin maaliin ja nopea palautuminen. Menihän se näinkin, noin 3/4 hyvä ja onnellinen juoksu. Jos vielä joskus kokonainen.
Vantaa oli ensimmäinen maratonini ilman ajanottokelloa omassa ranteessa. Kehitystä.
