Transkendenssi eli yritä edes

"If I cannot transcend myself, it is no disgrace. But if I do not want to transcend myself, it is not only a disgrace, but also a fatal failure. I must transcend myself in the outer world so that I can perform divinely my God-ordained earthly duty. I must transcend myself in the inner world so that slowly, steadily and unerringly I can grow into a supremely beautiful Vision-Reality of my Inner Pilot."
- Sri Chinmoy
kirjoituksessa Transcendence

NOIN se Sri kirjoittaa ... eli jos ei itsensä ylitys onnistu, niin ei se mitään. Vaan jos ei edes yritä, niin se on paitsi suuri häpeä, myös kohtalokas moka.

Sisäisesti ja ulkoisesti tarttee yrittää, kilvoitella. Yrittää aina vaan uudestaan. Sitä kautta sitten kasvaa "Sisäisen Ohjaajan Näkyjen Todellisuuden superkauneuteen".

No, siltähän se tuntuu, että eilisen (19.7.2005) Munkinpuiston Self Transcendence kahden mailin juoksun jälkeen tarttee yrittää uudestaan. Ihan varmasti. Ehkä sitä yrityksen vilpittömyyttäkin voi kehittää. Siitähän se häpeä tulee. Ei siitä että ei onnistu.

Muut olivat hyviä. Sen huomaaminen on ainoa tapa osallistua heidän transkendenssiinsa, josta en voi tietää kuin omani kautta. Hyvä, että huomaan edes sen. Sehän kertoo omastakin kipinästä, superpienestä.

Kettuna viisi vuotta/sekuntia

Perjantai 15.07.2005
VIIME viikolla tuli kuluneeksi viisi vuotta juoksentelun aloittamisesta. Juhlan kunniaksi näin viime yönä, aamulla melkein, ketun keskellä pihaa. Noin viiden metrin päästä, silmästä silmään. Kettu katsoi ja minä katsoin. Kääntyi sitten ja lähti häntä vipaten takaisin päin.

Ketun näkeminen on itsensä näkemistä, väitetään. Niin on juoksukin. Sen tietää jokainen juokseva. Näky kestää viisi tai kymmenen sekuntia aamuyöstä ja häipyy sitten. Parempaa syytä ei ole.