Eräs rohkea retki

"Liikunnalla on myöskin tärkeä asema pohjoisen ihmiselämän moraalisena kannattajana. Pohjoisessa talvehtineet kulttuurikansain jäsenet tietävät hyvin tämän asian. Kun kylmä, pimeys ja yksinäisyys pyrkivät lamauttamaan ihmisen fyysisiä ja henkisiä voimia, on liikunta parhaana keinona luonnon elkeitä vastaan. Metsästys, hiihto ja ajeleminen virkistävät ruumista ja kohottavat mielialaa."
Sakari Pälsi(1983): Arktisia kuvia. Alkeellisia taideteoksia koillisesta Siperiasta, Otava: Helsinki. Ensimmäinen painos teoksesta julkaistu 1920.



KAUPPAKESKUS Ison Omenan lämmin sisätila kutsuu minut syleilyynsä maanantain iltapäivän tunteina. Omenassa on kirjasto ja hiljentymishuone ja määrättömästi pieniä ja isoja kauppoja, pankkeja, kahviloita, ravintoloita, elämän koko syke. Temppelissä vaihtuu raha ja pöydät pysyvät pystyssä, sillä kristus ei ole vielä syntynyt.

Taidanpa ostaa lumilaudan, maastoauton, keskikokoisen tunturin, lumitykin ja tulitikkuaskin kokoisen kännykän, jolla voi tehdä kokoillan elokuvia dolbyäänellä. Laitetaan pakettiin, kiitos.
Ja sitten vielä tämmöiset laskettelumonot. Joo, laitetaan visalla.

No, tarkkaan ottaen siinä käy niin, että palautan Omenan kirjastoon noin kolme vuotta lainassa olleen kirjan (kiitos perintätoimistolle aktivoinnista). Ostan joululahjan ja alan etsiä pysäköintitasoa, jolle jätin metallisen, pyörillä varustetun moottorilaatikkoni. Henkisen survival gamen ja muutaman vikaan osuneen navigoinnin jälkeen löydän kulkuvälineen. Espoon rampeissa ajan harhaan vain kaksi kertaa, mikä on ennätys.

Vaikka olenkin Omenan kaoottisesta sisätilakokemuksesta edelleen hieman kauhuissani, ruumiissani alkaa vähitellen lämmin virtaus, kun huomaan, että sivilisaatio jäi tälläkin kertaa toiseksi. Vapaus koittaa viimeistään siinä vaiheessa, kun napsautan pitkät valot päälle pimeällä metsätiellä.

"Pohjoiset alkuasukkaat ravistavat samoilla keinoin [metsästys, hiihto, ajeleminen] niskastaan luonnon otteen, jota he eivät voi väistää. He saavat retkistänsä, juhlistansa ja kisoistansa uutta voimaa taisteluun jatkamiseen. Liikunto ja ponnistus ovat tulleet arktikoille ruumiilliseksi tottumukseksi, ja samoin on niiden antama mielenvirkistys kasvanut siksi moraaliseksi rohkeudeksi, joka on pohjoisen ihmiselämän välttämätön kannustin". Sakari Pälsi, emt., s. 9

Paljaan jalan peittona

"Ihmisen kosketus maailmaan peittää aina välttämättä jonkin puolen maailmasta. Mutta koska voi tapahtua peittyminen, voi tapahtua myös paljastuminen. Täälläolo kulkee samaan aikaan paljastumisen ja peittymisen tietä.
Jos käytetään tien ja kulkijan metaforaa, voidaan ajatella, että kulkijan "toinen jalka" paljastaa ja "toinen" peittää. Tämä voidaan ajatella myös siten, että peittyminen tarkoittaa myös sen olemishorisontin kapeutumista, mikä välttämättä seuraa, kun keskittyy johonkin tiettyyn -eli kyse on tietynlaisesta "työnjaosta".
Kun yksilöllä on suhde johonkin (ihmisellä on aina välttämättä suhde johonkin -ihmisen ja maailman välillä on aina kosketus), tapahtuu paljastumista ja peittymistä. Kehollisen olemisen näkökulmasta voi sanoa, että silloin kun yksilö on jossain tilanteessa paikoittuneena, hön on siinä paikassa eikä missään muualla."
KOSKI, Tapio (2005): Juoksemisen filosofia, Tampereen yliopistopaino: Tampere, ss. 126-127


TEENNÄINEN ja kenties omituinenkin otsikko inspiroituu Tapio Kosken kirjaa "Juoksemisen filosofia" lukiessa. Ei niin, että Kosken kirja olisi jotenkin teennäinen tai omituinen. Ainakaan olemuksensa eli sanoisinko asiansa puolesta. Kirjan ilmiasun akateeminen verbaalikoukerointi on toki aika rasittavaa. Mutta annas olla, Kosken juttuhan ON akateeminen tutkimus!

Niin kuin tiedetään, tutkimuksen tekeminen perustuu perslihasten kestävyyteen ja sormenpäiden kovuuteen. Siis fyysisiin ominaisuuksiin, joita jatkuva harjoitus koulii. Ne ovat keholliset olosuhteet ja kosketuspinnat, joiden varassa todellisuudesta paljastuu ja peittyy milloin mitäkin.

Tekstissä nyt ei sinänsä mitään suoraan paljastu tai peity, vaan minun ruumiini aisteineen, hermostoineen sitten päättää mihin tekstissä tartun. Mikä on minulle olevaa.

No, mitäs tässä viisastelemaan, lukekaa itse. Itse en ole vielä päässyt kuin noin puoleen väliin. On ollut niin paljon muuta tekemistä. Peittoa.

Tänään olen esimerkiksi katsellut ja kuvannut filmille jäätä. Jotenkin se hytisyttää. Siis jää ja pakkanen. Toisaalta, kun kumpaakaan ei oikeasti vielä ole tai ainakin niiden olemassaolo on hyvin häilyvää, huomaa noin niin kuin konkreettisesti tuon paljastumisen ja peittymisen tarinan. Siis siinä vaiheessa kun jää sulaa ja "häviää", alkaa näyttää vedeltä.

Ehkä Koski, sen paremmin kuin kaverinsa Heideggerkaan, ei tarkoita tämmöistä paljastumista ja peittymistä. Vaan jotain muuta, joka minulta peittyy.

Lenkillä ... tein juoksulenkin tänään... ei voinut mitään sille tunteelle, että lämpö on hyvä paikka, kun se on. Siinä paikassa, lenkin sulattamassa ruumiissa, lämpö oli ja niin on tässäkin.

Samoja ja muita kuvia myös |Valohuvia| -osastolla. Ylläolevat kuvat "Ice" -linkin alla.

Viimeinen maraton yleisenä miehenä...

... ja ensimmäinen kävelymaraton. Hassen Tervasaari lauantaina 12.11. Aikaa kuluu 3:55:30, mikä on toiseksi pisin lenkkini ever. Siis ajassa.

KOLME viimeistä kierrosta menee puoliksi kävellä hoipuskellen ja puoliksi irvistellen hölkäten. Ainoa syy lähteä viimeisellä kierrokselle on ajatus, että jos keskeytän, tarvii palauttaa hieno mitali. Se kun annettin jo ennen juoksua.





Maratonjuoksussa on se hyvä puoli, että mitä vain voi tapahtua. Voi kuolla, syntyä ja vaikka muuttua ensikertalaiseksi kesken juoksun. Nyt tuntuu, että muutos ensikertalaiseksi, noviiksi, polulle pyrkijäksi tai muuksi sellaiseksi, kuvaa ihan hyvin sitä mitä tapahtui. Paluu aikaan ennen maratonkuntoa.

No, mitä sitten tapahtuu? Vastaus: panokset loppuvat. Reidet ja pakarat muuttuvat betoniksi, olo käy huonoksi. Ja niin edelleen. Tiltti iskee jossain siinä kuudennen kierroksen lopuilla eli ehkä noin 28 km:n kohdalla. Siihen asti menee kevyesti ja raikkaasti kymmenen asteen lämmössä. Sumuisessa, välillä satelevassakin, säässä. Suomen leppeässä syksyssä Helsingissä, meren rannalla.

Hassen maratonin reitin voi muuten katsoa vaikka Esa Niemisen sivulta. Tänä vuonna 50 -vuotissynttäreidensä kunniaksi 50 maratonia juossut Esa oli nytkin mukana. Viime lauantain Tervasaari oli siis 51. maraton miehellä tänä vuonna. Onnea vain!

Omassa loppujuoksussa ainoa mikä kulkee, on järki. Näin päättelen siitä, että alan kävellä ja hyvin, hyvin hitaasti hölkätä siinä välillä. Viimeiseen kierrokseen eli noin neljään ja puoleen kilometriin (paljonkohan se tarkkaan on, täytyy katsoa jostain) menee aikaa varmaan yli puoli tuntia. Lopussa katson kelloa sen verran, että tajuan että pääsen niukasti alle neljän tunnin, millä ei kyllä sinänsä ole sen kummempaa merkitystä. Miksi oikeastaan katson kelloa? Sen takia, joo, nyt muistan, kun Hassen maratonin ajat otetaan omalla kellolla, tosiaan.

No, juoksussa/kävelyssä ja sen jälkitunnelmissa, kulkevat toki tunteetkin. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että en keskeyttänyt. Tuntuu, että kokemus on hyvin oivallinen itsekonfrontaatio eli ns. tosiasioiden kohtaaminen. Tässä yhteydessä tosiasia on mm. se, että kesän alun maratonin (Suomi -juoksu) jälkeen varsinaisia pitkiä lenkkejä ei ole ollut ... kaiketi yhtään. Joitain puolipitkiä ehkä. Välillä 1-2 lenkkiä viikossa, välillä kolme. Ei voi olla maratonkunnossa, jos ei juokse.

Kun olen syntynyt 1956, tämä on viimeinen maratonini miesten yleisessä sarjassa. Hassen maratonien ikäluokat kun alkavat viidestäkympistä.

Hyvä nollaus, formatointi. Ja tarttee sanoa, että lauantain jälkitila oli hämmästyttävän rauhallinen olo.

[Hans Mannsten]

Nukkuma

24.10.2005. Pakkasta -3 Celsiusta

PITKÄT kalsarit, käsineet, kauluri, aluspaita, heijastinliivi, jäänaskalit. Vähän pakkanen, paljon pimeä. Lenkin jälkeen kehitän 36 unikuvaa. Niin kuluu päivä ja yö.

Liputuspäivä

10.10.2005, Aleksis Kiven päivä
LAITAN hikimärät lenkkivaatteet koneeseen. Peseydyn ja olen puhdas kuin pulmunen. Tai ainakin kuin sika pienenä.

Juoksu on sielun pesukone. Täysautomaatti.

"Minä elän", sanoi Aleksis pitkän lenkkinsä jälkeen ja poistui manalan ovesta.

Minä otan vetimet koneesta ja laitan ne narulle. Lippuna liehumaan.

Maan päällä

(OHJELMA)
Nyt, tässä hetkessä. Rakasta, tee työtä.
Tanssi lehdissä maan päällä.

Maan alla

(PÄIVÄKIRJA)
- juoksujalat lepäävät, vain pari lenkkiä viikossa
- vierailin hylätyssä talossa Harjavallassa, joen rannalla
- kun joku tulee valoon maan alta, se on uusi maailma

Asemalla

MANTILON asemalla, Virroilla, seisoo punakeltainen resiina. Rata on kaputt, vesakon peittämä, asema entinen. Rakennus näyttää autiolta, mutta sen sisällä haukkuu koira.

Pyörä ja muita kuveja

KIITOS angiinan eli nielurisatulehduksen (kiitos vain niin kauhian paljon!) sain aikaiseksi pyörän ja Dublinin kuvien siirron. Voi niitä katsoa, tuskin tää tarttuu, vaikka filmeille saattoi vähän räkää valuakin.

"Niisk, niisk ja niisk", sanoi toipilas.

Transkendenssi eli yritä edes

"If I cannot transcend myself, it is no disgrace. But if I do not want to transcend myself, it is not only a disgrace, but also a fatal failure. I must transcend myself in the outer world so that I can perform divinely my God-ordained earthly duty. I must transcend myself in the inner world so that slowly, steadily and unerringly I can grow into a supremely beautiful Vision-Reality of my Inner Pilot."
- Sri Chinmoy
kirjoituksessa Transcendence

NOIN se Sri kirjoittaa ... eli jos ei itsensä ylitys onnistu, niin ei se mitään. Vaan jos ei edes yritä, niin se on paitsi suuri häpeä, myös kohtalokas moka.

Sisäisesti ja ulkoisesti tarttee yrittää, kilvoitella. Yrittää aina vaan uudestaan. Sitä kautta sitten kasvaa "Sisäisen Ohjaajan Näkyjen Todellisuuden superkauneuteen".

No, siltähän se tuntuu, että eilisen (19.7.2005) Munkinpuiston Self Transcendence kahden mailin juoksun jälkeen tarttee yrittää uudestaan. Ihan varmasti. Ehkä sitä yrityksen vilpittömyyttäkin voi kehittää. Siitähän se häpeä tulee. Ei siitä että ei onnistu.

Muut olivat hyviä. Sen huomaaminen on ainoa tapa osallistua heidän transkendenssiinsa, josta en voi tietää kuin omani kautta. Hyvä, että huomaan edes sen. Sehän kertoo omastakin kipinästä, superpienestä.

Kettuna viisi vuotta/sekuntia

Perjantai 15.07.2005
VIIME viikolla tuli kuluneeksi viisi vuotta juoksentelun aloittamisesta. Juhlan kunniaksi näin viime yönä, aamulla melkein, ketun keskellä pihaa. Noin viiden metrin päästä, silmästä silmään. Kettu katsoi ja minä katsoin. Kääntyi sitten ja lähti häntä vipaten takaisin päin.

Ketun näkeminen on itsensä näkemistä, väitetään. Niin on juoksukin. Sen tietää jokainen juokseva. Näky kestää viisi tai kymmenen sekuntia aamuyöstä ja häipyy sitten. Parempaa syytä ei ole.

3100 mailia itsensä ylitystä

JUHANNUSAATTONA oli Hesarissa juttu suomalaisesta Pekka eli Ashprihanal Aallosta, joka juoksee pitkiä ultramatkoja. Tällä hetkellä on menossa Sri Chinmoyn 3100 mailin kisa, jonka sivu on: 9th Annual Self-Transcendence 3100 Mile Race . On hyvä ja katsoo...

Satumaa

Sunnuntai 12.6.2005
REIJO Taipale laulaa Helsingin rautatientorilla. "Satumaa". Kun setti on ohi, kansa hajaantuu tahoilleen. Omalta osaltani viikon kesäloma alkaa loppua.

Eilen eli lauantaina juoksin Suomi -juoksun maratonin Siuntiossa. Kahdestoista maraton, aika 3:21:17. Sillä voitan yleisen sarjan ja saan palkinnoksi Champion -rannekellon. Upeaa.

Viikko taaksepäin Tukholmassa keskeytin, ekaa kertaa koskaan, maratonin noin 24 km:n kohdalla. Monesta syystä. En jaksa niitä vatvoa. Suomi -juoksu hyvittää Ruotsi -juoksun pettymyksen. Jos ei 6-0, niin ainakin 1-0.

Tukholmassa kävelen Johnnyn kanssa takaisin Örtermalmin kentälle, nostan repun pykälään ja matkustan myöhemmin illalla Arlandan lentokentälle. Siellä kuuluu 18 tuntia lentoa odotellen. Hyvä, että otin makuupussin mukaan.

Kaikki sujuu rauhallisesti ja hyvin, paitsi että yksi suomalainen juoppo herättää minut kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla pitää avata kännykän takakansi. Toisella kertaa pitää asentaa sim -kortti samaan kännykkään. Kolmannella kerralla pitää kertoa Suomen suuntanumero. Sitten saan nukkua rauhassa ja nähdä omia uniani.

Dublinissa on maanantaina 6.6 Bank Holiday, yleinen vapaapäivä. Keskustassa kävellessäni huomaan äkkiä olevani mukana valtavassa naisten ja naisiksi pukeutuneiden miesten kulkueessa. Tämä on naisten minimaraton!

Tuntuu, että porukkaa on enemmän kuin Tukholman maratonilla. Ja kaikki siis naisia tai naisiksi pukeutuneita miehiä. Plus muutama paaviksi pukeutunut, sukupuoleton. Suurimmalla osalla on T-paidoissaan tai muualla tekstit, jotka kertovat minkä puolesta kukin juoksee. Afasia, ataksia, Alzheimer, diabetes, Downin syndrooma jne...

Maratonien osalta viikkoon kuuluvat siis kaksi ruotsinlaivamatkaa kansipaikoilla (extreme), Tukholman puolikas, Arlanda 18 hours, Dublinin naisten minimaraton ja Suomi -juoksun maraton. Kaikki nämä ja kertakaikkisen riemukas oleminen satusaarella Irlannissa. Onni olla elossa. Terveiset Ainolle ja Matille Dubliniin, tuhannet lämpimät ja rakkaat kiitokset.

Nopea mieli syö hitaan ruumiin

Suomalaista sisua taotaan auroiksi. Kuva Annikinkadun ulkomuseosta.

VAIKKA vielä onkin neljä yötä lauantaihin 4.6, voin saman tien kirjoittaa raporttini Tukholman maratonista. Mitäpä tässä todellisuutta odottamaan, kun mielikuvituksessa on vara parempi. Nopea mieli syö hitaan ruumiin.

"Suomi -pohjalaisen painin, keihäänheiton ja paperityön luvattu maa- jäi taakseni perjantaina 3.6. Astuin laivaan, joka vei minut Tukholmaan. Osallistuin lauantaina 4.6. vuosittaiseen suurehkoon maratontapahtumaan.

Menestyin loistavasti. Loppuaikani oli 2:56:40. Puolimaratonin aika oli 1:27. Viimeisellä juottoasemalla söin suolakurkkua ja ajattelin, että pian pääsee saunaan. Sitten huomasin, että ei täällä taida kunnon saunaa olla.

Saunan puute ei kuitenkaan harmittanut, sillä kuluneen vuoden aikana olen takonut perussuomalaisen, jääräpäisen sisuni ystävälliseksi buddhalais-ruotsalaiseksi auraksi, joka valaisee polkuni kaikkialla minne menen. Niin kävi nytkin.

Nyt on hyvä olla."

Hitå Runt alias före Stockholm. Hitå Hölkkä eli Tukholman esinäytös

• 22.5 Hitå Runt, minst 12,5 km, tiden: vet inte
• 22.5 Hitå Hölkkä, vähintään 12,5 km, aika: en tiedä

KESÄN lämpö, meren läheisyys, ruotsin kieli ja sinikeltainen nauha mitalissa. Vaimeita, mutta selvästi erottuvia "Heja Heja"- huutoja. Musta mies Keniasta voittaa.

Kun Hitå Runt kerrotaan noin sadalla tuhannella päästään Tukholman maratonin tunnelmiin. Tämä vähintään 12,5 km:n juoksu Sipoossa kauniina sunnuntai-iltapäivänä käy siis hyvästä esinäytöksestä till Stockholm 4.6.

Reitti on mukavan mäkinen ja vaihteleva, kenties raskaskin. Aurinko paistaa, hiki virtaa. Viiden kilometrin kohdalla väliaika on tasan 20 minuuttia. Loppu ei mene ainakaan hitaammin, siitä olen varma. Syntyy jopa jonkinlainen tävling ensin edellä(ni) ja sitten jäljessä(ni) juosseen kanssa. Onneksi siinä käy juuri tuossa järjestyksessä.

Varsin monet maalissa ovat sitä mieltä, että reitti on pitempi kuin ilmoitettu 12,5 km. No, joka tapauksessa 12 km:n kohdasta, joka on merkitty, on taatusti lähes kilometri maaliin... Sitä en tietenkään voi tietää, millä kohtaa 12 km:n merkki on.

Omaan kelloon piirtyy eri aika kuin manuaalisin tiedonkäsittelyoperaatioin (eli lyijykynällä ynnäillen) papereihin merkitty aika. Hävitän ajan omasta kellosta vahingossa, joten en sitä enää tiedä. Tukholmaa ajatellen neljä minuuttia kilometri tarkoittaa maratonia alle 2:50. Tiedän, että matka on vähän pitempi kuin Hitåssa, mutta toisaalta heja hejan huutajia on ne satatuhatta enemmän...

Kilpasarjojen osallistujat saavat Hitån palkintojenjaossa purkillisen Rela -mehua, jokainen. Kiitos paljon. Tack så mycket.

• [Tukholman maraton]

Veikkolan ja Helsingin energiat

• 15.5 Lamminjärven ympärijuoksu [Veikkolan Veikot], 4,6 km, 18:32
• 14.5 [Helsinki City Run], puolimaraton, 1:33:47

JOS pitää valita kuuman, punaisen mehun ja jääkylmän veden välillä, niin valintani kohdistuu, tietysti, punaiseen mehuun. Tällä perusteella Lamminjärven ympärijuoksu on tuhannella parempi tapahtuma kuin Helsinki City Run.

Lamminjärven ympärijuoksun järjestää Veikkolan Veikot. Kiitos kaikesta, VeVe! HCR:n järjestäjää en muista. Olisiko Helsingin Energia. Niin ainakin paidassa lukee :-.

Tapahtumien ero vastaa tuulimyllyn ja ydinvoimalan eroa. Tuulimylly tuottaa puhdasta, kaunista, ikuisesti uusiutuvaa sähköä. Sillä voi lämmittää punaista mehua juoksijoille, jotka sitä lenkkinsä jälkeen halulla ja hyvillä mielin nauttivat. Ydinvoimala sen sijaan tuottaa sähkön lisäksi jotain muutakin. Jätettä.

No, okei, on tietty hieman epäsuhtaista vertailla HCR:ää ja Lamminjärven ympärijuoksua. Tuskin on myöskään tapahtuman luonteen vika, että oma juoksu menee pipariksi. Ainakaan kokonaan. Ja sekin on tietysti oma vika, jos juottoasemalla haksahtaa ottamaan jääkylmää vettä (olihan siellä urheilujuomaakin).

HCR:lle lähden niin sanotusti testimielessä Tukholmaa varten. Heikosti menee. Ensin ei löydy rytmiä. Alun hidastelun jälkeen juoksen jonnekin kahdeksaan kilometriin lievästi ylivaihteella. Sen jälkeen vaihde siirtyy pykälää pienemmälle ja siitä edelleen kympin jälkeen vielä pienemmälle, jos mahdollista.

Jossain 14 km:n kohdalla Antti tukee selän taakse kuin haamu ja potkii, luullakseni tahallaan, kantapäilleni. Säilytän rauhallisuuteni. Kilometrin juoksemme yhdessä kuulumisia vaihdellen ja sitten Antti menee. Viimeisen puoli kilometriä juoksen huvikseni kirillä. Se onkin ainoa ns. onnistumisen kokemus tässä juoksussa. Muu on enemmän tai vähemmän jätekokemusta. Seuraavana päivänä Lamminjärven ympärijuoksu siivoaa mielen ja ruumiin.

Sunnuntaina 15.5 Veikkolassa viimeiset tulevat ensimmäisiksi, sananmukaisesti. Yleisö ja muut juoksijat odottavat maalialueella naisten 9,2 km:n hölkkäsarjan juoksijoita, viimeisiä maaliin tulijoita. Lopulta kaksi naista tulee rinnakkain maaliin ja kisa saadaan päätökseen. Kun palkintoja sitten jaetaan, nämä naiset voittavat kultaa ja hopeaa sarjassaan!

Itse juoksen 4,6 km. Tunnelma on riemuisa ja reippaan lenkin vauhdinpito onnistuu tönköistä jaloista huolimatta.

Palkintojenjako on yhtä juhlaa. Lähes kaikki juoksivat saavat muistomitalin lisäksi palkintomitalin. Luulisin, että enemmistö juoksijoista on lasten ja nuorten sarjalaisia. Tämä luo tiettyä vilpittömän energian virtausta, varsinkin palkintojen ja arvontapalkintojen jaon aikana.

Ja kas ... arpaonni suosii minua Veikkolassa. Sinikeltaisia, kauniita orvokkeja valtavassa ruskeassa ruukussa!

Tunne suloista iloa tiestä

"Katso sisään.
Ole hiljaa.
Vapaana pelosta ja kiintymyksestä
tunne suloista iloa tiestä."
- Dhammapada -

NONNI, kymmenen lenkkiä/harjoitusta viimeisen yhdentoista päivän aikana. Keskiviikkona kolmen minuutin vetoja kolmen minuutin palautuksella. Viisi kappaletta. Elimistö herää.

Eilen pitkä lenkki Hiittenharjun metsässä. Etsin polutonta polkua ja seikkailen ojitetun suon silmissä. Tunnen suloista iloa tiestä.

R & R tekee nöyräksi

JUOKSEN torstaina Harjavallasta Kokemäelle ja takaisin. Viikon pitkä lenkki. Maantie peltojen ympäröimänä, asteita ehkä plus kaksi. Päivällä satoi vielä lunta, ei sada enää. Kokemäenjoki virtaa vapaana. Pelloilla pitkänokkaisia vesilintuja ja viimevuotista viljansänkeä.

Maanantaina alkoi kolmen R & R -viikon putki. Ensimmäinen R tarkoittaa raaka. Toinen R tarkoittaa reeni. Se on tamperelainen vastine sanalle "treeni". Yhdessä ne ovat raaka reeni. Se tekee nöyräksi.

Raaka reenini on varsin kevyttä esimerkiksi ultarajuoksijoiden tai oikeiden maratoonareiden näkökulmasta. Minulle kovemmat viikot tarkoittavat viittä kuutta lenkkiä viikossa, ehkä 75-85 km per viikko. Tänä vuonna juoksua on tavallisesti ollut 40-50 km viikko.

Paitsi, että lisäys tekee takareisistä betonia ja toisaalta aiheuttaa yleisesti seesteisen rauhallisen olon (kyllä!), se myös osaltaan virittää toisaalta nöyryyden ja toisaalta itsensä ylittämisen (self-transcendence) ajatuksiin ja tunteisiin. Niistä sitten toisella kertaa.

Ultrajuoksijoiden kuvia on mukava katsella. Tässä pari linkkiä.

Larry Gassanin sivu: http://larrygassan.com/index.html
D.C. Lundellin sivu: http://dclundell.net/running/photos/

Nummelanharju sytytti dieselin

Nummelanharjun hölkkä Vihdissä 10.4.2005
[tulokset Juoksija-lehden sivulla]

ENSIMMÄINEN kisani tänä vuonna. Kuten myös ensimmäinen juoksuni 49 -vuotiaana. Vastoin odotuksia dieselin tahti ei vuosien saatossa harvene! Lopputuloksena kelpo aika 26:42 eli noin 3:50 kilometri. Ja mikä parasta ... 1. sija 45 -vuotiaiden sarjassa. Koko kisassa kaikki juoksijat lukuun ottaen olen toki vasta 11/45.

Lenkki on tasaista asfalttia alun ja lopun mäentynkiä lukuun ottamatta. Keli on viileän kaunis, tuuleton. Katsojista ei ole haittaa, sillä heitä ei ole.

Kaksi viimeistä kilometriä, huomaan, menee jo syttyneellä koneella niin, että nopeus vain lisääntyy. Mukana on tosi kovia aikoja juoksevia varttuneita veteraanimiehiä ja -naisia ... Tuntuu hyvältä pokata pokaali ja arvontapalkinto (sukat) tässä seurassa!

Juoksupolku ... toinen sivu

Ok. Tämä on toinen "Juoksupolku" -niminen sivuni. Toisen osoite on:
http://www.uta.fi/~psjuha/kotirata.html

Tähän bloggiin tulee tarinoita harjoituksesta. Ja vaikka mitä.