”Ela ela” (ja paljon muutakin) sanoo nainen ja vinkkaa peräänsä. Kuljemme läpi Messinin keskustan katujen. Nainen vie meidät tyttärensä luo. Tytär osaa englantia. Annan hänelle paperin, jossa kerrotaan Messinin Marathonin ohjelma ja numerolappujen jakopaikka eli Town Hall. Tytär tunnistaa paikan. Sinne on pari kilometria, tuolla päin. ”Mehän voimme viedä teidät”, elehtivät tytär, äiti ja autolla liikkuva isä. No, mikäs siinä, mennään sitten autolla.
Town Hallissa saan numerolapun ja unohdan hämmennyksissä maksaa ilmoittautumisen. Siitä ei kukaan huomauta. Sen sijaan kisan järjestäjä hoitaa meille puhelimella käden käänteessä hotellihuoneen puolen kilometrin säteellä.
Messini sijaitsee Kreikassa Peloponnesoksen niemimaan eteläosassa. Appelsiinit puissa ovat kellanoransseja, kun 9.4. 2006 juostaan Messinin maraton. Järjestyksessä kolmas, kansainvälinen maraton. Tulosluettelon perusteella juoksijoita on Kreikasta, Suomesta (yksi) ja joltain ranskalaiselta kielialueelta (yksi).
Aamulla matkustetaan hotellista juoksijoiden bussilla kilometrin matka lähtöpaikalle. Alkumatkasta saan sitten kannustavia ”Finland Finland” –huutoja bussissa tutuiksi tulleilla kreikkalaisilta.
Reitti on tasainen, asfalttia melkein koko matka. Lähtö on aamulla ja ilma alkumatkasta lähes viileä, sittemmin paisteinen. Juoksu kulkee hyvin kolmeen kymppiin asti tai vähän alle. Sitten iskee puutuminen ja loppumatka menee puoliksi kävellen, puoliksi hölkäten. Ei se mitään, maisemia on kiva katsella. Eikä keskeyttämisen pelkoakaan varsinaisesti ole. Ainakaan sitä ei viitsi päästää tietoisuuteen, kun nyt joka tapauksessa tarvii jollain tavoin taivaltaa takaisin lähtöpaikalle…
Ensimmäisen puolikkaan juoksen 1:40:13. Mennään kolmen miehen porukkana. Puhutaan Helsingistä ja suomalaisuudesta. Sanon miehille, että parasta kun seuraan teitä, sillä reittiä ei näköjään ole liiemmin merkitty. Kylien läpi mennään pääraittia ja kannustus on rajua ja ihmeellisen vilpittömän ystävällistä (kreikkalaista). Juottoasemilla säihkyvän innokkaat lapset ja nuoret tarjoavat vesipulloja ja väkevän jaffan makuista urheilujuomaa pullossa. Ensimmäisessä kylässä kadut ovat kymmenen aikaan aamulla autioina ja kirkonmenot kuuluvat kovaäänisistä kirkon ulkopuolella.
Messinin tavernojen pöydistä ja katujen varsilta huudetaan ja tömistetään kuin viimeistä päivää, kaikille juoksijoille. Ihan kaikille. Myös kansainvälisille hitureille kuten minä (3:42:19). No, kaksi viimeistä kilometriä menee jo suht koht juosten ja loppusuora kirinä.
Sitten vain lähimmille portaille istumaan ja itkemään.
Vierellä juokseva kysyy matkalla ikääni. Sanon totuudenmukaisesti että fifty. Ikämiehen itku siinä portailla, Marathonin ja Katharsiksen risteyksessä on silkkaa onnen jytinää. Vaikkei se ulospäin varmaan ihan siltä näytäkään.
Tuhlaajapojan paluun kunniaksi kylässä on teurastettu sika, lohkottu tomaatit ja paprikat, aseteltu omenat ja banaanit runsaudensarviseen juhlapöytään. Kylän poliisit jakavat juniorisarjojen palkinnot. Tunnelma on Aito.
