Rakkautta ja anarkiaa Atalassa

Wihan kilometrit 17.11.2007.
Wiikin juoksusivu

HIENOSTA ja hauskasta Diplomista saan oivalluksen siitä, miksi Wihan kilometrien nimi on Wihan kilometrit. Diplomin alalaidassa ovat järjestäjien nimet. Wiik ja Halminen. Haa! Lyhennettynä siis Wiha.

Jos Wiikin sukunimi olisi Rakkolainen ja Halmisen vaikka Kausinen, niin juoksun nimenä olisi ehkä Rakkauden kilometrit. Joka olisikin parempi nimi.

Wihan kilometrien järjestäminen osoittaa intohimoista ja vilpitöntä rakkautta juoksemiseen. Ja iloista anarkiaa myös.

Juoksu tapahtuu kävelyteillä Tampereen Atalassa. Muut lenkkeilijät ja naapurusto saavat mukavaa purtavaa aiheesta, että mikäs ihmeen juoksu täälä ny on?

Anarkiaa on myös hintapolitiikka, 3 euroa kierros! Ja siihen kuuluu huolto juomisen ja syömisen osalta. Itse saan uutta kokemusta, kun juoksen ekaa kertaa puolen litran juomapullo kädessäni. Onnistuu näköjään tuokin. Kiireessä ja muistamattomuudessa pullovyö jäi kotiin.

Puolet elämästäni Tampereella asuneena olen peruuttamattomasti ja lopullisesti henkisesti tamperelainen. Nyt kumminkin muualta tulleena huomaan, että Wiikin sivulla olleiden hyvien ajo-ohjeiden mukaan ottaminen olisi ollut tarpeen. Ajelen ennen yhdeksää ristiin ja rastiin Atalaa. Tapahtuman keskus eli Samoilijankatu löytyy kuitenkin ja ehdin yhteiseen starttiin.

Pari ekaa kympin kierrosta menee mukavassa juttuseurassa ja aavistuksen liian kovassa vauhdissa. Sitten juoksukaveri lopettaa ja olen yksin näillä tutuilla teillä. Luovun jo kolmannella kierroksella viidenkympin villityksestä ja tyydyn maratoniin. Siinäkin on tekemistä, kun jalat kolmenkympin jälkeen alkavat painaa enemmän ja vielä enemmän.

Viimeisen kuukauden aikana tämä R&A -lenkki (aka Wiha)on toinen. Toinen oli pituudeltaan noin 7 km. Toipilaisuus limataudista ja juoksemattomuus tuntuvat Atalassa. Päivä on kummiskin kaunis ja aurinkokin paistaa loppukilometreillä.

Wiikin juoksusivun mukaan keskimääräinen aikasuoritus kaikkien juoksijoiden kesken oli 4 tuntia 9 minuuttia. Se on lähes sama kuin oma maratonaikani.

Niinpä. Henkisen tamperelaisuuden lisäksi olen siis fyysisesti keskinkertainen. Siinä hyvä yhdistelmä elämän moniin koitoksiin.

Kiitos Ville Wiikille hienosta, hyvin järjestetystä, pyyteettömästä kyläjuoksutapahtumasta!

Ja ihan tosi, eikö ensi vuonna voisi harkita uutta nimeä juoksulle? Oma ehdotukseni on Rakkauden Mailit, matkoina 10 – 50 mailia.

Lyhyt lento

EN OLE perinteisessä mielessä lainkaan musikaalinen, enkä osaa tanssia. Toisaalta kävelen kaupungilla hyvin harvoin päin toisia ihmisiä, ruuhkassakaan. Teen suht vaativia maastolenkkejä Nuuksiossa ja juoksen pimeässä otsalampun avulla. En kaadu helposti, vaikken osaakaan tanssia.

Pääkaupunkijuoksussa sunnuntaina 23.9 kaaduin kovaa ja korkealta ja sattuvasti. Kaatumiseen johti kova ruuhka ja takaa/sivusta tullut tönäisy.

Nurinmeno, maahansyöksy eli kaatuminen oli varsin rajua. En muista tarkkaa järjestystä, mutta kaikesta päätellen vasen polvi sai kovimman iskun, sitten oikea kyynärpää. Asfaltti-/maantieihottuma levisi jalkoihin, käsiin ja olkapäihin. Polvi vaurioitui pahoin.

Polvi kuvattiin tavallisella röntgenilla maanantaina. Murtumia ei löytynyt. Maalaisjärjelläni ajattelen kummiskin, että joku tai moni polven nivelsiteistä on vaurioitunut. Tänään torstaina polvi on edelleen kipeä niin, että juoksuaskeleen ottaminen sattuu. Tasamaalla kävely onnistuu hyvin.

Voi siis olla, että loppuvuosi menee Pääkaupunkijuoksun kolmea ensimmäistä minuuttia muistellessa ...

Nimenomaan odotettavissa olevan ruuhkan vuoksi lähdin juoksuun eturivistä ja spurttasin matkaan niin lujaa kuin suinkin. Se oli virhe, sillä niin kuin tiedetään, vauhti tappaa.

Pääkaupunkijuoksun lähdön umpiruuhka on osaltaan ilmeistä seurausta järjestelyistä. Urheilukentän levyinen juoksijoiden ryhmä pitäisi mahduttaa parin metrin levyiselle ulkoilutielle sadan metrin spurtin jälkeen ....

Laitoin Viipurin Urheilijoille palautetta Päkaupunkijuoksusta. Palauteviestini on kokonaisuudessaan alla.

------------------------------------------------------------------------------
Palaute -viesti Viipurin Urheilijoille:
Osallistuin sunnuntaina 23.9 Pääkaupunkijuoksun puolimaratonille numerolla
1134.
Lähdin juoksuun eturivistä. Noin yhden kilometrin kohdalla menetin ruuhkassa,
tönäistyneenä tasapainoni ja kaaduin rajusti. Seurauksena vasemman jalan polven
vammautuminen ja pintanaarmuja jalkoihin, käsiin ja olkapäähän. Yritin jatkaa
juoksua, mutta huomasin että polvi ei kestä ja hakeuduin pukuhuoneiden
viereiseen ensiapuun. Siellä sain hyvän hoidon verta vuotaviin naarmuihin
(kiitos!). Eilen eli maanantaina kävin vielä lääkärin tutkimuksessa ja
kuvauttamassa polvivammani terveysasemalla. Kaatuminen oli niin kuin sanoin
varsin raju, niin myös seuraukset.

Miksi Pääkaupunkijuoksu pitää tarkoituksellisesti sumputtaa eli ruuhkauttaa?
Eikö olisi järkevää että juoksuun joko (1) hankitaan chip -matto lähtöön tai
(2) tehdään reittimuutos, jossa alussa on pitempi leveän tien osuus? Vaikka
kovin moni ei onneksi alkuruuhkassa kaadu, ruuhka haittaa olennaisesti
hyvin monien juoksua.
----------------------------------------------------------------------------

Siikajärven ympärijuoksu eli liitto rules

SIIKAJÄRVEN YMPÄRIJUOKSU 8.9. on paitsi järven ympärijuoksu myös Rakennusliiton kisa. Tämän huomaa viimeistään palkintojenjaossa. Jokaisessa sarjassa palkitaan viisi henkilöä ja sarjoja riittää. Mukana on nimittäin myös liiton omia sarjoja.

Viimeistään palkintojenjaossa harmittaa, että en kuulu Rakennusliittoon ja tulin ilmoittautuneeksi miesten yleiseen sarjaan. Naurettavaa snobailua, joka perustui siihen että 15,5 km juoksuun ei ollut miehille laitettu muita sarjoja kuin yleinen ja 40 v. Seitsemän kilometrin juoksuun olisi ollut sitten 50 v. sarja.

Ei miesten yleisessä sarjassa sinänsä mitään vikaa ole, mutta kun tulin vasta kuudenneksi siinä (enkä kuulu liittoon), taisin olla ainoa joka jäi ilman palkintoa lähes tunnin kestäneessä palkintojenjakoseremoniassa.

Juoksu sen sijaan kulki tosi hyvin. Vaikken pärjännytkään nuorille miehille, olen varsin tyytyväinen. Aika oli 1:06:32 ja reitti oli todella mäkinen ja raskas, ja myös erinomaisen, nuuksiomaisen, syksyisen kaunis. Matka oli siis 15,5 km. Vuosia 51,5.

tulokset

Listan kärkeen

Masokistin Unelma 11.08.2007, tulokset

SIJOITUIN sitten ensimmäiseksi Masokistin Unelman DNF -listalla. Niin kuin tiedetään DNF tulee sanoista Did Not Finish eli ei päässyt loppuun, keskeytti.

Kun viimeinen kierros (yhden kierroksen pituus noin 1,8 km) kesti noin 45 minuuttia, niin ajaksi 85 km:llä tuli 9:45. Pääsin siis komeasti kymmenen tunnin aikatavoitteeseen! Tosin se viisitoista kilometriä uupui matkasta...

Ensimmäinen ultra on joka tapauksessa takana. Kaksi maratonia peräkkäin, hiukan rohee 50 mailia.

Keskeytin siksi, että ruumis (ehkä sielukin) kuivui käsiin ja kävi lämmön halvauttamaksi.

Jos vielä joskus satun helteellä juoksemaan pitkää matkaa, niin saavun paikalle suolakaivoksen kautta ... nyt kävi alkeellisesti niin, että join liian vähän ja en tankannut suolaa alkumatkasta ollenkaan...

Plussapuolella kummiskin oman kunnon osalta se, että kroppa eli jalat ja muut osat kestivät iskut hyvin eli ei mitään rasituskipuilua ja palautuminen on ollut nopeaa.

Yhtenä suuren plussana myös kokemus tämän tapahtuman erityisestä yhteisöllisyydestä, meistä kaikista yhdessä (including keskeyttäneet).

Kiitos Peräkylän Ponnistus ja kaikki mukana olleet juoksijat, huoltajat, kierroslaskijat, kiitos Paloheinän puut ja polut! Hyvä Me!

11 yötä jos oikein laskin

MASOKISTIN UNELMAAN eli Peräkylän Ponnistuksen järjestämään sadan kilometrin juoksuun Helsingin Paloheinässä on yksitoista yötä ja kymmenen päivää aikaa, jos nyt oikein laskin. Juoksu on 11. päivä elokuuta eli ensi lauantaina.

Toissapäivänä juoksin Vihdin risteyksestä tänne metsäkulmille eli noin 28 kilometriä. Aikaa meni 2 tuntia 20 minuuttia, about. Eilen sitten erikoispyöräily Karjaalta kotio eli reilut 50 kilometriä Kuninkaantietä ja vesisadetta.

17 päivää onneen

TOSIAAN, 17 päivää eli reilut kaksi viikkoa aikaa Masokistin Unelman toteutumiseen.

Touko- ja kesäkuun aikana harjoittelua oli ajoittain tavallista enemmän. Lisäys koostui pyöräilystä ja tietty juoksusta. Määrät ovat kuitenkin pysyneet koko ajan "tavallisessa" maratonharjoittelussa (60-80 kilometriä juoksua per viikko plus muuta eli pyöräilyä jonkin verran).

Kesäkuussa (9.6) juoksin Perniössä Suomi -juoksun maratonin aikaan 3:24:50. Heinäkuussa (6.7) Varpaisjärven yömaraton taittui aikaan 3:22:50. Molemmat olivat kerrassaan loistavissa olosuhteissa juostuja yömaratoneja, joista jäi erinomaisen hyvä olo. Juoksu kulki kevyesti, palautuminen oli nopeaa ja ajat tarpeeksi hyviä.

Satasen ajan voi kuulemma ennustaa karkeasti kertomalla kolmella maratonajan. Kymmenen tuntia pitäisi siis riittää sataan kilometriin lauantaina 11.8. Paloheinässä.

Erämaa ja Länsiväylä

VIIME VIIKKO oli varsin mainio, kohisevainen ja visertäväinen kevätviikko. Kaiken lisäksi viikkoon sisältyi sekä matkailua että osallistuminen juoksutapahtumaan!

Alkuviikosta lähdin tilaisuuden tullen käymään Tampereella. Siitä seurasi juoksuleirin ja kaupunkikävelyn yhdistelmä.

Maanantaina iltapäivällä 9 kilometrin kevyt lenkki Härmälän maisemissa.
Tiistaina aamupäivällä pitkähkö eli 2 tunnin ja 2 minuutin lenkki (noin 22-24 km) Messukylässä ja Kaupissa. Keskiviikkona vielä kunnon aamulenkki (60 min., 12 km) Pyynikin ja Pispalan maisemissa. Muut ajat haahuilua kaupungin kaduilla.

Tampereella voi lähteä lenkille keskeltä kaupunkia ja parin tunnin juoksemisella tavoittaa lähes erämaan. Jos suuntaa juoksunsa Kaupin rakkaisiin metsiin niin kuin minä.

Loppuviikosta sitten torstaina lepo ja perjantaina peruslenkki nousevalla intensiteetillä (13-14 kilometriä, 68 minuuttia, alussa km -vauhti noin 5:30, lopussa minuutin kovempaa). Lauantaina pyöräilyä noin 5o km. Ensimmäinen pyöräilykerta koko keväänä, muuten.

Sunnuntaina Länsiväyläjuoksu Espoossa. Länsiväyläjuoksuun osallistuin ensimmäistä kertaa. Juoksu lähtee Otaniemestä ja kiertelee mukavan lenkin, jolle mahtuu suht paljon hiekkateitä, lähes polkuja. Kun porukkaa on yli puoltoista tuhatta, varsinkin alussa joutuu hidastelemaan, jos ei ymmärrä mennä alkupäähän. Nyt juoksusta tuli kummiskin reipas, tasavauhtinen lenkki niin kuin oli tiemmä tarkoituskin.

Suomen leijona

KAKSI VIIKKOA flunssassa. Luin Wlson Kirwan ja Heikki Sarjen kirjan juoksijasoturi Kirwan ihmeellisestä elämästä (Otava, 2006). Teksti on lämmintä ja mukaansaottavaa. Kenialaisen juoksijasoturin elämä ja kasvu muun muassa Suomen leijonaksi on ollut melkoisen hurjaa, kovaa ja koettelevaa. Ajoittaista todellista köyhyyttä, asunnottomuutta, nälässä elämistä. Kirjasta jää kumminkin erinomaisen hyvä maku aidon lapsellisen, viattoman kerronnan takia.

Muita uutisia: tältä näytti Nuuksiossa eilen illalla auringon laskiessa.

Kiitos, Mikael Fogelholm

KIITOS Mikael Fogelholmille kansanedustajaehdokkaaksi asettumisesta. Harmi, että hän ei tällä kertaa päässyt eduskuntaan, vaikka minäkin äänestin. "Tieto ja valta eivät voi kulkea samoissa käsissä", sanoi joku.

Happy Training for Masochist's Dream...

...on toisen blogini nimi, siellä kirjoitan in english (sort of) onnen ajasta ennen Masokistin Unelmaa 11.08.2007 ja ehkä sen jälkeenkin. "Happy Training ..." on projektiblogi, joka keskittyy ensimmäiselle ultralle valmistautumiseen.

Mitä on oikea liikunta?

JOSSAIN aamu-TV:n lähetyksessä (päivä oli joka tapauksessa tänään eli 23.2, perjantai) joku personal trainer puhui siitä, että nykyisin ihmiset haluavat ”harjoittaa liikuntaa oikein”. Hän puhui siitä, että ” kun aikaa on vähän, niin salille tulijat haluavat ottaa tuosta ajasta kaiken irti”.

Jos liikuntaa ajattelee tuotteena, sen rakentamiseen tavitaan tavoitteet, keinot ja resurssit. Resurssien ja keinojen eli ”oikein tehtyjen” liikuntasuoritusten avulla päästään lopputuotteeseen eli tavoitteiden mukaisiin hyötyihin. Kun liikunnasta on myös haittoja kuten esim. erilaiset vammat ja kortilla olevan ajan haaskaantuminen, on ideaalista että nettohyöytyyn (hyöty josta on vähennetty haitat) päästään mahdollisimman tehokkaalla eli ”oikealla” liikunnalla.

Tehokkuus voi olla esimerkiksi rajahyödyn avulla määriteltynä sellaista liikuntaa, jossa mahdollisimman vähillä annoksilla (liikuntasuoritukset) päästään maksimaaliseen hyötyyn (kunto, terveys, naapurille näyttäminen).

Tällaiseen ”oikeaan liikuntaan” tarvitaan tietysti ohjaaja, trainer, salikortti ja hyvin toimiva kustannus-hyöty –seurantajärjestelmä. Mieluusti sellainen sykemittari, joka tuottaa suoraan näytölle graafeiksi odotettavissa olevan elinajan ennusteen ja mieluusti myös palkka- ym. tulojen kehityksen euroina ja amerikan dollareina. Erilaisia kurssinotkahduksia voi sitten anaysoida trainerin kanssa ja tehdä liikunnasta tarpeen tullen vielä ”oikeampaa”.

Voisin jaarittaa pitempäänkin, mutta saman tien voin toki kertoa, kun se tietysti monia kiinnostaa, että mikä sitten on todella oikeaa liikuntaa?

Kaikki liiikunta, kaikki liikkeet ovat oikeita. Harjoittamalla liikuntaa, minä mahdollisesti kuitenkin opin valitsemaan ne liikkeiden tekemisen tavat, jotka tuottavat eniten alkuperäistä, ja siis ”oikeaa”, vastaavaa liikuntaa. Kun katsoo alle kouluikäistä lasta niin huomaa heti, mistä puhun.

Miljoona kilometriä Tiibetille

Australialaisella ultrajuoksusivulla eli Planet UltraMarathonilla on paljon kiinnostavia linkkejä ja muuta asiaa. Muun muassa ultrajuoksukampanja Tiibetin ihmisten puolesta eli miljoona kilometriä Tiibetille.

Tien luupää

"-Tulevaisuuden voimme nähdä, juuri tien avulla. Se on tuolla edessä, kun kuljemme tietä. Se on siellä, emme tiedä mikä se on mutta odotamme, pyrimme ja suuntaudumme johonkin. Voimme myös vaikuttaa siihen.
- Emmehän me voi muuttaa mitä siellä on.
- Juuri sitä me voimme muuttaa. Jos valitsemme toisen tien, niin sittenhän siellä tien päässä on jotain muuta, se tulee eri paikkaan."
Eero Ojanen: Tien filosofia (2006)

Talviunen ja varvasrikon jälkeen olen tehnyt lyhyitä, mutta pontevia lenkkejä kymmenen asteen pakkasessa. Liityin myös ultarajuoksuseuraan eli Enduranceen. Kun en ole vielä juossut yhtään ultraa, niin tämä valintani tietysti tarkoittaa tien päätä. Eli suuntaa, jonka kulkija valitsee, josta sitten tulee tie. Tien päällä ei tässä tapauksessa ole alkua tai loppua vaan ainostaan luut, nahka ja luupää.

Omatunto simpukankuoressa

JORMA OLLILA taistelee Helsingin Sanomissa 28.1 tuulimyllyjen puolesta. "Voi elää laadukasta elämää, vaikka kiinnittääkin huomiota energiankulutukseen", sanoo Ollila puhuessaan yksittäisten ihmisten valintojen tärkeydestä. Näin on.

Olen läpi elämäni harrastanut pidäkkeetöntä oman energian tuhlausta liikunnan muodossa. Juoksemisesta ja vaeltelusta häipyy tarkoitus, jos niillä alkaa tavoitella jotain välineellistä hyötyä. Tai jos ne suoraan hyödyttävät muita. Jos jonain päivänä huomaan liikkuvani esimerkiksi siksi, että läski palaisi, olen varma että joudun vaikeaan henkiseen kriisiin. Omatunto alkaa kolkuttaa.

Liikuntafilosofiastani ei ole energiapolitiikaksi, onneksi. Olennaista on, nin kuin Ollilan ja Halmeen esimerkit osoittavat, että sekä filosofiassa että politiikassa voi kuunnella omatunnon ääntä ja toimia sen mukaan.

Sillalla eli tutkimus arkiliikunnasta

KEHÄYKKÖSEN ja Turunväylän eli Valtatie 1:n liittymä. Päivä on perjantai 19.1, kello 8.27. Arkiliikuntaa käsittelevän koesarjan pilottitutkimus käynnistyy. Astun ulos autosta ja suuntaan kävelytielle. Ei sada.

Tavoitteena on kävellä Töölöön, arviolta viiden kilometrin matka. Ehkä enemmänkin. Arvioni on, että matkan kulkemiseen jalan kuluu noin kolme varttia. Siis kevyttä aerobista työtä lihaksille, ihanteellista arkiliikuntaa.

Ensimmäinen osatavoite on päästä Kehäykkösen niin sanotulle sisäpuolelle. Pyrin siis siihen osaan Suomea, johon sijoittuu Helsingin keskusta ja joka pohjoisessa rajautuu Kehäykköseksi nimettyyn autojen kulkuväylään.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kävelen tätä matkaa. Huomaan sen varsin pian. Kävelen huolettomasti asfalttista kävelytietä Turunväylän yli johtavalle sillalle. Väärä reittivalinta.

Palaan takaisin ja löydän oikean alikulkukäytävän. Pääsen Kehäykkösen sisään.

Miksi ihmeessä isoihin risteyksiin ja liittymiin laitetaan opasteita? Siis kylttejä sun muita, joissa on eri paikkojen nimiä ja etäisyyksiä kyseisiin paikkoihin, tavallisesti kilometreissä ilmaistuna.

Voisivathan autoilijat oppia oikean reitin yrityksen ja erehdyksen kautta. Ihan niin kuin perjantaipäivänä arkiliikuntaa harrastava työmatkalainenkin, siis minä. Turunväylän ja Kehäykkösen liittymän tienoilla ei ole nimittäin ensimmäistäkään tienviittaa tai opastetta, joista kävelijä tai pyöräilijä näkisi minne on menossa. Ei ainakaan tule minua vastaan.

Kävelen Villa Elfvikiin asti. Siinä tie sitten tavallaan loppuukin. Pusikon poikki menee oikopolku jonnekin kohti asuinaluetta. Valitsen sen. Kun meri on noin lähellä voin päätellä, että mikäli perussuuntani on oikea, päädyn ennen pitkää Helsingin kauppatorille, jos vain jaksan seurata meren rantaviivaa. Jos valitsen väärin perussuunnan, päädyn Hankoon.

Kävely on mukavaa seikkailu-urheilua. Näen Laajalahden poukaman hienot villat, jotka sijaitsevat alueella jonka desibelisaaste lienee jotain 80 dB. Hienoa. Iso talo merinäköalalla, kuulosuojaimet kaupan päälle. Ja pihaan mahtuu kolme autoa.

Gallen-Kallelan museoon on viitta, sepä erikoista.

Kohta pääsen sille sillalle, jota olen ah niin useasti auton ikkunasta katsonut. "Vielä minä tuolla kävelen, meren rannassa, sillalla". Ihan vertauskuvallinen näky.

Aivan oikein, tulen betonisillalle. Sen molemmissa päissä on rauta-aitaa ja betoniporsaita ja liikennemerkki. Täysiverinen barrikadi. Arkiliikunnan momumentti. Liikennemerkissä on kävelijän ja pyöräilijän kuvat ja niiden päällä viiva. Ei saa mennä. Ei talvikunnossapitoa. Pyöräilkää takaisin. Kävelkää Kehäykköselle. Tilatkaa taksi. Oma vika, mitäs tulitte.

Tähänastiset havaintoni arkiliikunnasta eli työmatkakävelystä ovat, että siihen tarvitaan 1) viidakkovaistoja ja 2) kansalaistottelemattomuutta. No, tämähän on selvästi ihan minun lajini, huomaan.

Kiipeän barrikadin yli sillalle. Niin tekevät muutkin tällä tieosuudella. Tosimiehet nostavat näppärästi maastopyöränsä yli aitojen ja jatkavat polkemista. Paikalle osunut juoksulenkkeilijä tuskin hiljentää vauhtiaan barrikadin kohdalla ja on tuossa tuokiossa jo sillan toisen puolen aidalla.

Pilottitutkimuksen yksi päätulos on, että Helsingin kaupunki tekee todella oivallista, innovatiivista työtä keksiessään näitä kivoja seikkailuratoja arkiliikkujille. Erityisen tyytyväinen voi olla siihen, että reitin opasteettomuus jatkuu myös barrikadisillan toisella puolella eli lähempänä Munkkiniemeä.

Valitsen tietenkin meren puoleisen reitin, joka myöhemmin kartasta tarkasteltuna on noin 2-3 kilometriä pitempi kuin se toinen valittavana ollut mahdollisuus. Tosimies ei karttaa etukäteen katso. Ja tässä vaiheessa ei työstä myöhästyminen enää merkitse mitään. Valoa tulee koko ajan enemmän, meri on kaunis ja mieli on vapaa yhteiskunnallisesta holhouksesta.

Torstain 18.1 Hesarissa oli juttua jostain väestön liikuntatutkimuksesta ja ylipainosta. UKK –instituutin Fogelholm ja ministeri Hyssälä siinä puhuivat arkiliikunnan tärkeydestä kansallisen läskinpolton kannalta. Hyssälä lisäksi totesi, että tarvitaan jonkinlaisia rakenteellisia muutoksia, jotta ihmiset alkaisivat enemmän liikkumaan (tai jotain sen suuntaista). Mitä ihmettä ne voisivat olla?

Oma kokemusperäinen pilottitutkimukseni osoittaa, että työmatkojaan kävelemään pyrkivät ihmiset ovat selvästikin jonkinlaisessa luontaisessa oppositioasemassa valtaväestöön verrattuna. He ovat erikoisia, poikkeavia ja luultavasti pitkäaikaisen hoidon tarpeessa. Suurin osa heistä eksyy matkalla ja/tai jää kiertämään ikuista ulkopuolisuuden silmukkaa sivilisaation ulkopuolella. Yhteiskunnan vastuulla on järjestää hoitoa ja kuntoutusta, tarpeen vaatiessa pakolla, jotta työmatkakävelijän paluu normaaliväestön elämäntapaan tulisi mahdolliseksi.

• UKK -instituutin tekemä katsaus on:
  

• Mikael Fogelholm, Olavi Paronen, Mari Miettinen. Liikunta – hyvinvointipoliittinen mahdollisuus. Suomalaisen terveysliikunnan tila ja kehittyminen 2006. Helsinki 2007. 127 s. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä, ISSN 1236-2115; 2007:1) ISBN 978-952-00-2232-7 (nid.), ISBN 978-952-00-2233-4 (PDF)

• Katsauksen tiivistelmä löytyy UKK-Instituutin sivulta ja
  koko selvitys PDF:nä STM:n sivulta.

• Yksi katsauksen kehittämisehdotuksista on: "Jatketaan etenkin kunnille suunnattavaa informaatio- ja resurssiohjausta liikkumiseen kannustavien lähiympäristöjen luomiseksi sekä liikunnan huomioon ottamiseksi kaavoituksessa ja maankäytön suunnittelussa."