KOLME viimeistä kierrosta menee puoliksi kävellä hoipuskellen ja puoliksi irvistellen hölkäten. Ainoa syy lähteä viimeisellä kierrokselle on ajatus, että jos keskeytän, tarvii palauttaa hieno mitali. Se kun annettin jo ennen juoksua.
Maratonjuoksussa on se hyvä puoli, että mitä vain voi tapahtua. Voi kuolla, syntyä ja vaikka muuttua ensikertalaiseksi kesken juoksun. Nyt tuntuu, että muutos ensikertalaiseksi, noviiksi, polulle pyrkijäksi tai muuksi sellaiseksi, kuvaa ihan hyvin sitä mitä tapahtui. Paluu aikaan ennen maratonkuntoa.
No, mitä sitten tapahtuu? Vastaus: panokset loppuvat. Reidet ja pakarat muuttuvat betoniksi, olo käy huonoksi. Ja niin edelleen. Tiltti iskee jossain siinä kuudennen kierroksen lopuilla eli ehkä noin 28 km:n kohdalla. Siihen asti menee kevyesti ja raikkaasti kymmenen asteen lämmössä. Sumuisessa, välillä satelevassakin, säässä. Suomen leppeässä syksyssä Helsingissä, meren rannalla.
Hassen maratonin reitin voi muuten katsoa vaikka Esa Niemisen sivulta. Tänä vuonna 50 -vuotissynttäreidensä kunniaksi 50 maratonia juossut Esa oli nytkin mukana. Viime lauantain Tervasaari oli siis 51. maraton miehellä tänä vuonna. Onnea vain!
Omassa loppujuoksussa ainoa mikä kulkee, on järki. Näin päättelen siitä, että alan kävellä ja hyvin, hyvin hitaasti hölkätä siinä välillä. Viimeiseen kierrokseen eli noin neljään ja puoleen kilometriin (paljonkohan se tarkkaan on, täytyy katsoa jostain) menee aikaa varmaan yli puoli tuntia. Lopussa katson kelloa sen verran, että tajuan että pääsen niukasti alle neljän tunnin, millä ei kyllä sinänsä ole sen kummempaa merkitystä. Miksi oikeastaan katson kelloa? Sen takia, joo, nyt muistan, kun Hassen maratonin ajat otetaan omalla kellolla, tosiaan.
No, juoksussa/kävelyssä ja sen jälkitunnelmissa, kulkevat toki tunteetkin. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että en keskeyttänyt. Tuntuu, että kokemus on hyvin oivallinen itsekonfrontaatio eli ns. tosiasioiden kohtaaminen. Tässä yhteydessä tosiasia on mm. se, että kesän alun maratonin (Suomi -juoksu) jälkeen varsinaisia pitkiä lenkkejä ei ole ollut ... kaiketi yhtään. Joitain puolipitkiä ehkä. Välillä 1-2 lenkkiä viikossa, välillä kolme. Ei voi olla maratonkunnossa, jos ei juokse.
Kun olen syntynyt 1956, tämä on viimeinen maratonini miesten yleisessä sarjassa. Hassen maratonien ikäluokat kun alkavat viidestäkympistä.
Hyvä nollaus, formatointi. Ja tarttee sanoa, että lauantain jälkitila oli hämmästyttävän rauhallinen olo.
[Hans Mannsten]
1 kommentti:
Searching Blogs to get ideas for my own Student Loansand yours I found interesting. I'm writing about and similar subjects. Thanks for the ideas. ---Jack---
Lähetä kommentti